Tekstit

KOIRANPENNUN OPPIMINEN ON MONIPUOLISTA

Kuva
  KOIRANPENNUN OPPIMINEN ON MONIPUOLISTA Pentu työntää kuononsa joka paikkaan tietoa hakien. Koira oppii kaiken aikaa monia asioita ilman ihmisen tai sen emon tietoista opettamista. Koiranpentu oppii esimerkiksi ottamalla mallia ympäristöstä, sisaruksiltaan ja emoltaan, ihmisiltä ja muilta ympäristön koirilta ja eläimiltä. Kokemukset opettaa Koira ottaa oppia kokemuksistaan. Koiranpentu saattaa epäröidä esimerkiksi sitä, kannattaako ottaa ruokaa vanhemman koiran kupista. Tilanteessa saattaa olla myös aiemmin opittua. Jos vanhempi koira on aiemmin ärähtänyt tai näykkäissyt, pentu ei hakeudu samaan tilanteeseen yhtä herkästi. Koira ymmärtää jo varhain, että ihminen näkee sen. Ihmisen tarjoamat namit ja huomio edistää oppista Bono on sellainen herkkusuu että se tekee pyydetyn asian nopeasti ja vain siksi että saisi namin jos namia ylipäätään on tarjolla. Namit ovat olleet hyvä kannustin opettaa sille fyysisiä ja sosiaalisia taitoja. Ei Bonokaan ole aina tehnyt asioita vir...

KOIRAN OPPIMINEN MALLISTA

Kuva
  Mallioppiminen koiralla Koiralla on erittäin hyvä havainnointikyky ja se oppii ympäristöä havainnoimalla. Se tarkkailee toisia koiria ja eläimiä sekä ihmisiä ja oppii heidän mallistaan nopeasti. Motivaatio, mielentila, roolimallit käyttäytymisestä ja jäljittely ovat oppimisessa tärkeitä. Koira muodostaa toisten käyttäytymisestä oman sisäisen mallinsa. Oppiakseen koiran tulisi saada olla vuorovaikutuksessa Sosiaalisena olentona koira nauttii vuorovaikutuksesta. Muuttaessaan perheeseensä k oiranpennut saavat tietoa maailmasta tarkkailemalla sitä, mitä ihmiset tai toiset eläimet perheessä tekevät. Pennutkin voivat oppia nopeasti ilman yritystä ja erehdystä tarkkail emalla sosiaali sta kasvu ympäristö ään ja jäljittelemällä muita . Koira oppii ihmisen mallista Ongelmanratkaisutilanteessa ihmisen malli auttaa koiria. Bonoa motivoi erityisesti namit. Se löytää reitin piilotetun namin luokse helpommin jos se näkee, mihin huoneeseen vien herkun vaikk ei...

Lemmikkieläinten oikeuksista

Kuva
  Lemmikkieläinten oikeuksista Lemmikkien määrä on kasvanut viime vuosina maailmanlaajuisesti erityisesti koronapandemian aikana. Lainsäädäntö ja säädökset eläinten oikeuksista ja sallitusta kohtelusta vaihtelevat paljon maittain eivätkä ihmiset ole riittävästi tietoisia lainsäädännöstä.  Eläimellä on oltava oikeus terveelliseen ruokaan ja juomaan, sopivaan hoitoon ja lääkärinhoitoon tarvittaessa, sopivaan määrään liikuntaa ja sosiaaliseen kanssakäymiseen ihmisten ja eläintenkanssa, sekä asianmukaiseen suojaan ja nukkumispaikkaan. Kohtelun pitää olla kunnioittavaa ja sellaista, joka ei aiheuta kärsimystä, stressiä tai ahdistusta. Eläimet ovat yksilöitä, joilla on omat tarpeensa ja oikeutensa. Lemmikkieläimen omistajan velvollisuudet On oleellista, että omistaja ymmärtää eläimenä olemista eli eläimen tunteita ja haju- ym. aistimaailmaa.  Lemmikkieläimen omistajan on tarpeen kohdistaa huomio omaan käyttäytymiseen ja vaivannäköön lemmikkieläimen hyvinvoinnin eteen. Lemmikki...

Koirallani on vilkas tunne-elämä

Kuva
  Koirallani on vilkas tunne-elämä Koirani  on terävä, hän elää tunteella  ja vastaa minun tunteiseeni. Jos olen levoton, koiranikin on kohta levoton. Sama pätee toisinpäin, jos koirani on riehakas, riehumme kohta yhdessä. Tiedekin tunnustaa koiran tunteet samankaltaisina ihmisten tunteiden kanssa K oira tuntee ihmisen kanssa samoja perustunteita kuten pelko a , suru a , aggressio ta , mielihyvä ä , leikkisyy ttä ,  kiintymystä,  hoivan tunne tta  ja seksuaali sta  halu a .   Koirat pystyvät tuntemaan syvää k iintymys tä  ihmisiin ja  toisiin  eläimiin . Kiintymyssuhde  ihmisen ja koiran välille   syntyy läsnäolon,  positiivisen ilmapiirin, sekä molempien  turvallisuuden tunteen  ja tarpeiden täyttymisen kautta . Bono   tunnistaa omien ihmistensä tunteet ja oman mahdollisuutensa vaikuttaa tunneilmapiiriin ja ihmisten käytökseen.  S iltä  ei  jää huomaamatta oman perheen sitä kohtaan tunte...

Koiran hampaiden hoito kannattaa aloittaa heti ensi päivästä lähtien

Kuva
  Hampaat pitää harjata Pentu kannattaa totuttaa alusta alkaen hampaiden harjaukseen. Bono syö makeaa koska emme raski häneltä kieltää makupaloja ja siksikin hampaiden peseminen on ollut erityisen tärkeää. Hammastahnan maulla ja harjan koolla on väliä Suutuntuman hammasharjassa tulee olla hyvä. Bonon h ammasharja on pieni mutta niin on suukin. Alussa harja ei millään osunut s uuhun kun Bono ei avannut sitä. M intun makui nen hammastahna sai Bonon vain ir vist ämään mutta kun vaihdoin tahnan lihanmakuiseen, se sopi hänen mak u nyst y röihin sä ja harjaus onnistui . Bonoa ei haitannut vaikka tahna aluksi kasteli kuonon, naaman ja turk in . Nyt harjaus jo sujuu siististi. Säännöllinen hammaskiven poisto Silti pian pitää aika varata hammaskiven puhdistukseen. Kun hoitaa hampaita säännöllisesti voi välttää isot hammasremontit, hampaiden poiston ja ylipäätään koiran hammaskivun.

Tunneälyä koiran kanssa

Kuva
  Tunneälyä koiran kanssa Tunneälykäs koiran omistaja kuuntelee koiraa eikä keskity vain itseensä ja omiin tarpeisiinsa. Koira oppii myönteistä käytöstä ihmisten mallista kun sille puhutaan rauhallisesti, rohkaistaan ja palkitaan hyvää käyttäytymistä. Myönteiset tunteet tarttuvat koiraan. Se oppii olemaan rauhallinen kun ihmisetkin ovat rauhallisia ja luotettavia. Koiran kielteiset tunteet ovat normaalia Kielteiset tunteet ovat yhtä luonnollisia ja sallittavia kuin myönteisetkin tunteet. Koiran osoittamia kielteisiä tunteita kannattaa hyväksyä osana normaalia elämää. Kun koiran omistaja osaa vahvistaa koiran positiivista tunnetilaa, yleensä kielteisistä tunteista päästään eroon. Tavallisen perhekoiran elämässä ei tarvita joustamattomia sääntöjä. Tunnetaitoinen koiran kasvattaja tasapainoilee ja hakee kohtuutta. Koiran tunteisiin vaikuttavat monet asiat Koiran tunteiden ilmenemiseen vaikuttavat myös koiran temperamentti, kasvuympäristö, ikä ja hormonaaliset tekijä...

Positiivisen ilmapiirin voima koiran kanssa

Kuva
  Positiivisen ilmapiirin voima koiran kanssa Hyvä vuorovaikutussuhde koiran ja ihmisen välillä saa perheessä aikaan positiivisen ilmapiirin. Kun ajattelee koirasta myönteisesti, on sille helpompi kouluttaa taitoja jotka auttavat koiraa toimimaan perheen jäsenenä. Y hteinen leikki luo positiivista ilmapiiriä Yhteinen l eikki tuott aa koiralle myönteisiä tunnereaktioita jolloin koira voi antaa mielikuvituksensa lentää vapaasti . Kannattaa havainnoida niitä tapoja ja ratkaisu ja, joita koira leikissään käyttää . Mitä enemmän arjessa huomioidaan positiivisia asioita ja oppimista pennun käyttäytymisessä, sitä enemmän myönteistä alkaa myös esiintyä. Koiran omistajan tunnetaidot Vaikka ymmärrämme positiivisen ilmapiirin voiman sen aikaansaaminen ei onnistu automaattisesti. Positiivisen ilmapiirin luonti vaatii koiran omistajilta tunnetaitoja . Tunnetaidot tarkoittavat tunteiden tiedostamista ja ymmärtämistä sekä keinoja säädellä myös omia tunteita ja...