Eettinen ja positiivinen eläinsuhde arjessa

 

Eettinen ja positiivinen koirasuhde arjessa

Selaatko sinäkin iltaisin sosiaalista mediaa ja pysähdyt katsomaan uskomattoman inhimillisiä videoita, joissa koira ”hymyilee” syyllisenä tai kissa ”kyynelehtii” tekoälyn avustuksella jotain uskomattoman inhimillistä? Nämä videot keräävät miljoonia tykkäyksiä, ja ne on helppo kuitata harmittomana viihteenä.

Digitaalisen mediaympäristön epätodellisuudessa piilee kuitenkin riski. Kun tekoälyn algoritmit palkitsevat äärimmäisiä reaktioita, eläimen todellinen hätä, stressi tai pelko tulkitaan usein väärin. Söpöksi brändätty viraalivideo voikin todellisuudessa normalisoida eläimen huonoa kohtelua ohittaen lemmikin kokemus- ja tunnemaailman.

Lajienvälinen arki ja eläimen oikeus kukoistaa

Miten voimme ymmärtää lemmikkiämme ja rakentaa reilumpaa lajienvälistä arkea? Yksi vastaus löytyy filosofian ja positiivisen pedagogiikan risteyksestä.

Filosofi Martha Nussbaumin (2022) mukaan niin ihmisellä kuin eläimelläkin on oikeus sellaiseen elämään, jossa se voi toteuttaa lajilleen tyypillisiä peruskykyjä ja kukoistaa omana itsenään:

• Koira tarvitsee mahdollisuuden haistella ja käyttää aistejaan.
• Kissa tarvitsee turvallisia paikkoja kiipeillä ja vaania.

Kun kuvaamme videota sosiaaliseen mediaan, jossa lemmikki ajetaan tahallaan paniikkiin vain klikkausten toivossa, rikomme tätä perusoikeutta vastaan. Eläintä käytetään silloin vain välineenä ihmisen viihteelle, eikä sen omaa kokemusmaailmaa kunnioiteta. Hyvä eettinen eläinsuhde alkaa siitä, että opettelemme tunnistamaan, mitä eläin oikeasti tarvitsee kukoistaakseen – ei sitä, mikä näyttää kameran läpi hauskalta. Ihminen tarvitsee emotionaalista herkkyyttä vuorovaikutuksessa lemmikkinsä kanssa.

Opitun avuttomuuden tunnistaminen arjessa

Positiivisen psykologian isä Martin Seligman korostaa positiivisen hyvinvoinnin rakentamista ja ”opitun avuttomuuden” estämistä. Lemmikkisuhteessa tämä tarkoittaa sitä, että tarjoamme eläimelle turvaa, iloa ja rentoutumista stressaavien sometemppujen sijaan.

Seligman aloitti uransa eläintutkimuksessa ns. opitun avuttomuuden parissa. Opittu avuttomuus tarkoittaa tilaa, jossa eläin kokee, ettei se voi millään omalla toiminnallaan vaikuttaa ympäristöönsä tai välttää epämiellyttäviä asioita. Seurauksena eläin masentuu, passivoituu ja lakkaa yrittämästä.

Opittu avuttomuus on vakava hyvinvointiongelma:

• Jos eläin ei pysty ennustamaan, milloin sitä rangaistaan tai milloin tapahtuu jotain pelottavaa, se vetäytyy kuoreensa.
• Pakkokeinoista luopuminen, selkeät rutiinit ja johdonmukaiset säännöt luovat turvaa.
• Jos koiraa koulutetaan pelon tai kivun avulla (esim. nykäisyt, huutaminen), hän saattaa "totella" vain siksi, että on jo luovuttanut ja vajonnut opittuun avuttomuuteen. Tätä luullaan usein virheellisesti kiltteydeksi.

Mahdollisuus vaikuttaa omaan elämään 

Annamme koiran uppoutua sille lajityypilliseen tekemiseen, kuten pitkään nuuskutteluun tai luvalliseen kaivamiseen. Rakennamme luottamusta, jossa eläin tietää, että ihmisen lähellä on aina turvallista.

Voidakseen hyvin, lemmikki tarvitsee arjessa mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämäänsä:

• Kun lemmikki haluaa levätä, anna sille rauha.
• Anna koirallesi esimerkiksi mahdollisuus lenkillä valita kuinka nopeasti kuljetaan ja mahdollisuus tutkia ympäristöä.

Oma Bono-koirani haluaa tutkia lenkillä paikat rauhassa, ovathan mäyräkoirat tutkijoita luonteeltaan!

---

Lue lisää hankkeen taustoista

Olen luonut blogiin oman erillisen sivun, josta löydät tämän Suomen tiedetoimittajien tukeman hankkeen virallisen esittelyn ja sen teoreettiset taustat (kuten Nussbaumin ja Seligmanin opit).

👉 Lue lisää hankkeen taustoista täältä!