Oletko demokraattinen vai autoritaarinen koiran omistaja?

 


Oletko demokraattinen vai autoritaarinen koiran omistaja?

Vuorovaikutukseen oman koiran kanssa vaikuttavat koiran geneettiset tekijät, vuorovaikutus- ja kiintymyssuhteen laatu sekä ihmisen odotukset koiraansa kohtaan. Vuorovaikutussuhdetta omaan koiraan voi kuvailla autoritääriseksi tai demokraattiseksi tyyliksi. Autoritäärisessä tyylissä koiran pitäisi olla ihmisen hallinnassa tilanteessa kuin tilanteessa, ja totella ja tehdä juuri kuten omistaja käskee. Ihminen näkee tällöin itsensä koiran pomona. Koiran pitää sopeutua ihmisen sääntöihin vaikka koiran omat halut ja tarpeet olisivat paljonkin ristiriidassa ihmisten tapojen ja toiveiden kanssa.

Demokraattinen suhde perustuu luottamukseen, yhteistyöhön ja kunnioitukseen. Koira saa olla oma itsensä ja ilmaista omia mieltymyksiä. Demokraattisesti suhtautuva ihminen näkee koiransa kumppanina ja ystävänä. Perheessä eläessään koirat oppivat ihmisiltä ihmisille ominaisia sosiaalisia taitoja esimerkiksi ihmisten eleistä. Sosiaalinen luottamus mahdollistaa esimerkiksi sen, että koira tuntee turvallisuutta. Ongelmanratkaisutilanteissa koirat voivat tukeutua ihmisen apuun sen sijaan, että itse yritysten ja virheiden kautta yrittäisivät omin voimin ratkaisemaan tilanteen.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikä on omistajien mielestä parasta heidän koirassaan

VANHAN KOIRAN ELÄMÄNLAADUN PARANTAMINEN

Mitä ihminen voisi tehdä paremmin jotta koirat saisivat olla koiria?