Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2025.

Pääsikö koirasi salakavalasti lihavaksi?

Kuva
  Pääsikö koirasi salakavalasti lihavaksi? Koirat rakastavat ruokaa ja kerjäävät sitä tuhansilla tavoilla. Joskus voi käydä niin että koira pulskistuu. Vastuu on tällöin sinulla omistajana hoitaa koiran ylipaino. Terveellisellä ruualla mutta vähemmän kuin aiemmin. Myös liikunta auttaa painonpudotuksessa. Omalla edesmenneellä koirallani oli vanhemmiten taipumusta lihomiseen. Energiaa ei enää kulunut entiseen malliin ja ruualle perso koira pulskistui. Laihdutuskuuri kesti useita kuukausia eikä koiruli tietenkään siitä tykännyt.

Onko sinulla mummo- tai vaarikoira?

Kuva
  Onko sinulla mummo- tai vaarikoira? Iäkkäät koirat ovat viisaita. He eivät turhia hötkyile. Elämänkokemus näkyy heissä viisautena. Koiralle tulee usein dementiaoireita vanhetessaan. Oireet saattavat näyttäytyä pysähtymisinä, ruokahaluttomuutena tai pidätyskyvyttömyytenä ajoittain. Omistajan on hoidettava koiraansa hellyydellä. On monesti liian raskasta ajatella rakkaasta koirastaan luopumista. Se on kuitenkin tehtävä silloin kuin miinukset hyvän elämän suhteen voittavat plussat.

Hyökkääkö koirasi?

Kuva
  Millaista vastuuta koiran omistaminen vaatii sinulta? Koirahyökkäykset näyttävät lisääntyvän. Koira on eläin ja hänellä on eläimen vaistot. Vaikka koiralle olisi koulutettu kodin tavat ja sosiaalistettu elämään muiden kanssa, koirassa saattaa silti päästä vaistot valloilleen. Koira saattaa siis hyökätä. Pidä koirasi aina julkisella paikalla kytkettynä. Varmuuden vuoksi!

Ottaisitko iäkkään lemmikin?

Kuva
  Ottaisitko iäkkään lemmikin? Moni eläkeläinen miettii sitä, että kannattaako enää ottaa lemmikkiä. Entä jos itse sairastun enkä pysty hoitamaan rakasta lemmikkiäni enää? Asia kannattaa pohtia tarkasti. Lemmikki tuo elämään sisältöä, liikkumista ja hyvinvointia mutta saattaa elää liki 20 vuotiaaksi. Seniorikoira hankintana voisi olla tässä elämäntilanteessa hyvä vaihtoehto. Toki vanhemmat koirat saattavat sairastella enemmän ja tämä on otettava huomioon. Pitää siis olla varaa maksaa eläinlääkärin kuluista jotta lemmikki voisi hyvin. Koirathan elävät yli 10 vuotta ja kissat melkein 20 vuotta.